lauantai 28. helmikuuta 2015

Puuhommia

Lauri on koko viikon odottanut pääsevänsä puuhommiin iskän ja vaarin kanssa. Lauantaiaamuna Lauri pääsikin sitten kauppa- ja kirjastoreissun jälkeen vähän traktorihommiin. Päikkäreiden jälkeen potkuttelimme kelkalla uudestaan metsään eväsretkelle. Laurikin siirsi yhden puun ihan itse ja kertoi kaatavansa huomenna monta isoa.




Lauri selitti perjantaina koko matkan mummolaan, kuinka hän menee metsään traktorilla isin ja vaarin kanssa ja pyydystää kouralla hirven ja pienen peuran. Peura tulee kuulemma Laurin sänkyyn nukkumaan. Pienellä miehellä on kyllä nykyään niin mielikuvitukselliset jutut, että niitä on vaikea nauramatta kuunnella.

Viime viikon menoista vielä lyhyesti. Maanantain ja tiistain Lauri oli kyläilemässä mammalla. Siellä oli ainakin leivottu pipareita (ja syöty taikinaa) ja muovailuvahaa, tehty lumiukko ja laskettu mäkeä. Lauri oli vähän flunssainen, mutta eipä se onneksi paljon menoa haitannut. Sen jälkeen Lauri olikin päivähoidossa mummolla. Keskiviikkona koirapojatkin pääsivät mummolaan päiväksi ja torstaina ja perjantaina Laurilla oli seuraa Sara-serkusta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti